mutta yksi harrastuksistani on mennä paikalliseen "paremman-väen-tänne-saa-tulla-vain-mersulla-merkkivaatteilla-ja-isolla-rahalla -kauppaan" ja naureskella partaani seuratessani pikkusormi pystyssä ostoksia tekeviä ihmisiä. Joka kerta löytyy hauskaa seurattavaa.
Tällä kertaa hississä oli pariskunta, joka huomiota herättävällä volyymilla varmistivat, että kaikki kuulevat heidän puhuvan toista kotimaista. Tyypillistä tuolla kaupassa.
Aikaisemmalta kerralta mieleeni on jäänyt keski-ikäinen pariskunta, joka oli ostamassa Vivecalleen muovista kampasulkijakansiota. Värivaihtoehdot olivat musta ja valkoinen ja kansioissa luki Black ja White. He kävivät seuraavan keskustelun:
- Kummastakohan se Viveca tykkäis?
- Jaa-a.
- Otetaanko tää pläki vai tää vaitti?
- Kyllä se vaitti on parempi.
Joo-o. Vaitti voitti pläkin.
Eivät tuon kaupan myyjätkään ole (olleet) sieltä nöyrimmästä päästä. Kerran vuonna -96 (olen harrastanut tätä piiiiiitkään) myyjälle oli minua tärkeämpää keskustella tiskin takana olevan kollegan kanssa, kuin rahastaa mua. Koko toimituksen aikana hän ei tervehtinyt, ei katsonut minuun eikä sanonut mulle mitään, edes tuotteen hintaa. Maksoin käteisellä ja antaessaan vaihtorahoja hän edelleen katsoi muualle ja jutteli toiselle myyjälle. Tarkoituksella jätin vastaanottavan käteni kauas hänen kädestään ja koskapa hän ei katsonut mitä oli tekemässä, kolikot kilisivät tiskille. Hänen reaktionsa oli "Oho!" Hän keräsi kolikot ja ojensi ne mulle, mutta edelleenkään ei puhunut mulle mitään.
2. elokuuta 2013
17. heinäkuuta 2013
Multitasking
Katselin tässä eräänä päivänä nuortamiestä, joka ajoi polkupyörällä ilman käsiä jotta voi pidellä käsissään lukemaansa kirjaa; samalla hän kuunteli korvalappustereoitaan.
Onko ihan pakko?
Onko ihan pakko?
15. heinäkuuta 2013
"Sullon varmaan paperit tähän?"
kysyi R-kioskin täti tänään, kun olin ostamassa asiakkaalleni tupakkaa.
Suu maireana vastasin:
"Voi ihanaa! Mä täytän ens kuussa 36." :)
Suu maireana vastasin:
"Voi ihanaa! Mä täytän ens kuussa 36." :)
12. heinäkuuta 2013
Se on täällä taas
Syöpä.
Isän serkulta löydettiin pitkälle levinnyt munuaissyöpä, jonka etäpesäkkeitä on maksassa, keuhkoissa ja aivoissa. Ennuste on tyly.
Hiljaiseksi vetää. Väkisinkin mielessä pyörii parin vuoden takaiset tapahtumat ja tunteet.
Isän serkulta löydettiin pitkälle levinnyt munuaissyöpä, jonka etäpesäkkeitä on maksassa, keuhkoissa ja aivoissa. Ennuste on tyly.
Hiljaiseksi vetää. Väkisinkin mielessä pyörii parin vuoden takaiset tapahtumat ja tunteet.
2. heinäkuuta 2013
Lokkivahti, osa 2.
Mun mitään avaraaluontoa tartte kattella. Mä oon parvekkeella ja seuraan lokkivauvojen seikkailuja.
Tässä äiskä tai voi se olla iskäkin.
Tässä vauvat, nuoriso, muksut.
Kun olen tässä muutaman viikon seurannut tätä non-stop luontoiltaa, niin olen kakofoniasta (lokit, pääskyt, räkätit) oppinut tunnistamaan poikasten piipityksen, vanhempien varoitushuudon sekä normaalin moimitäsullekuuluuälätuumulleselittään-huudon. Scary, huh?!?
*kuvat suurenevat klikkaamalla*
Vahtivuorossa ollut vanhempi varoitti parkkiksen laidalle tulleesta autosta, mutta auto poistui.
Sitten varoitettiin tästä pariskunnasta.
Ja kun ihmiset eivät älynneet muuttaa suuntaansa, piti heitä alkaa uhkailemaan valehyökkäyksillä.
Hieman ihmettelin miksi nämä kaksi kulkijaa, jotka menivät suoraan kohti lapsia, eivät aiheuttaneet hälytystä. Muksut juoksivat vikkelästi alta pois, joten hätää ei ollut.
Ja juoksivat meidän etupihalle kukkia tuhoamaan. Eikös se kuulu nuorten pakollisiin harrastuksiin?
Välillä täytyi kipittää iskän/äiskän luo
vähän lohtua ja kupuruokaa saamaan.
Ja siitä oli hyvä jatkaa matkaa viereiseen leikkipuistoon kokeilemaan keinulautaa ja karusellia.
Mutta sitten... voi Hitchcockin Linnut sentään! Parkkipaikalta lähestyi suoraan kohti leikkikenttää ihminen, jonka askel oli niin päättäväinen että vanhempiin iski paniikki.
Varoitushuudot kaikuivat viiltävinä, kun tuota supervaarallista naisihmistä alettiin ajamaan pois lasten lähettyviltä.
Tässä viimeistään ihminen on huomannut, että jotain on meneillään.
Aggressiivisesta lokista ällistyneenä nainen seisahtui paikoilleen.
Kun yksi ei riittänyt ajamaan pois pysähtynyttä lenkkeilijää, tuli toinenkin apuun ja nainen ihmetteli tilannetta suu auki. Ei varmaankaan älynnyt mistä on kyse. Ihmetteli vain hyökkääviä lokkeja.
Nainen jäi hetkeksi puun suojiin seuraamaan lokkien hyökkäyksiä, mutta poistui (pitkin puiden varjoja), kun totesi että nuo linnut eivät lopeta.
Niin, että täältä löytyy luonto-ohjelma, poliisisarja ja kauhuleffa samassa paketissa...
Tässä äiskä tai voi se olla iskäkin.
Tässä vauvat, nuoriso, muksut.
Kun olen tässä muutaman viikon seurannut tätä non-stop luontoiltaa, niin olen kakofoniasta (lokit, pääskyt, räkätit) oppinut tunnistamaan poikasten piipityksen, vanhempien varoitushuudon sekä normaalin moimitäsullekuuluuälätuumulleselittään-huudon. Scary, huh?!?
*kuvat suurenevat klikkaamalla*
Vahtivuorossa ollut vanhempi varoitti parkkiksen laidalle tulleesta autosta, mutta auto poistui.
Sitten varoitettiin tästä pariskunnasta.
Ja kun ihmiset eivät älynneet muuttaa suuntaansa, piti heitä alkaa uhkailemaan valehyökkäyksillä.
Hieman ihmettelin miksi nämä kaksi kulkijaa, jotka menivät suoraan kohti lapsia, eivät aiheuttaneet hälytystä. Muksut juoksivat vikkelästi alta pois, joten hätää ei ollut.
Ja juoksivat meidän etupihalle kukkia tuhoamaan. Eikös se kuulu nuorten pakollisiin harrastuksiin?
Välillä täytyi kipittää iskän/äiskän luo
Ja siitä oli hyvä jatkaa matkaa viereiseen leikkipuistoon kokeilemaan keinulautaa ja karusellia.
Mutta sitten... voi Hitchcockin Linnut sentään! Parkkipaikalta lähestyi suoraan kohti leikkikenttää ihminen, jonka askel oli niin päättäväinen että vanhempiin iski paniikki.
Varoitushuudot kaikuivat viiltävinä, kun tuota supervaarallista naisihmistä alettiin ajamaan pois lasten lähettyviltä.
Tässä viimeistään ihminen on huomannut, että jotain on meneillään.
Aggressiivisesta lokista ällistyneenä nainen seisahtui paikoilleen.
Kun yksi ei riittänyt ajamaan pois pysähtynyttä lenkkeilijää, tuli toinenkin apuun ja nainen ihmetteli tilannetta suu auki. Ei varmaankaan älynnyt mistä on kyse. Ihmetteli vain hyökkääviä lokkeja.
Nainen jäi hetkeksi puun suojiin seuraamaan lokkien hyökkäyksiä, mutta poistui (pitkin puiden varjoja), kun totesi että nuo linnut eivät lopeta.
Niin, että täältä löytyy luonto-ohjelma, poliisisarja ja kauhuleffa samassa paketissa...
26. kesäkuuta 2013
Lokkivahti, ei sellainen kun Helsingin Kauppatorilla
Kaikki nuoret ovat vähän villejä ja vaativat vahtimista. Nämä kaksi lokkia vahtivat omia jälkeläisiään öin ja päivin. Välillä vahtiminen on niin äänekästä, että tätä ihmistä vähän kyllästyttää.
1. ja 2. ovat vahdissa ja 3. on vahdittavat.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Päiväunien aikaan penskat nukkuivat tuossa oikealla näkyvän punaisen pikkupakun katveessa ja silloin niitä oli kolme. Nyt kun katselin näitä kuviani tuossa ruudulla niin muksuja näytti olevan vain kaksi.
EDIT: seuraava ilta/yö
Kyllä muksuja se kolme on. Ovat taas löytäneet paikkansa valkoisten maaliviivojen lomasta. Vanhemmat ovat hieman hellittäneet otettaan. Muksut ovat pitkiä aikoja keskenään ja vanhemmat tyytyvät satunnaisilla ylilennoilla tarkastamaan tilanteen. Minutkin tarkastettiin parilla ohilennolla, mutta ei koettu uhaksi sillä valehyökkäyksiä ei tällä kertaa tullut. (Vielä viimeviikolla niitä tuli. En tiedä missä muksut silloin olivat. Ehkä talomme katolla pesässä ja minä ylimmän kerroksen parvekkeella olin luonnolliestikin suuri uhka.)
1. ja 2. ovat vahdissa ja 3. on vahdittavat.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Vähän ovat karun oloiset nämä yöpymispaikat, mutta eipä ne järvien ja merien kallioluodot sen pehmeämpiä ole, kuin tuo asvalttikaan.
EDIT: seuraava ilta/yö
Kyllä muksuja se kolme on. Ovat taas löytäneet paikkansa valkoisten maaliviivojen lomasta. Vanhemmat ovat hieman hellittäneet otettaan. Muksut ovat pitkiä aikoja keskenään ja vanhemmat tyytyvät satunnaisilla ylilennoilla tarkastamaan tilanteen. Minutkin tarkastettiin parilla ohilennolla, mutta ei koettu uhaksi sillä valehyökkäyksiä ei tällä kertaa tullut. (Vielä viimeviikolla niitä tuli. En tiedä missä muksut silloin olivat. Ehkä talomme katolla pesässä ja minä ylimmän kerroksen parvekkeella olin luonnolliestikin suuri uhka.)
22. kesäkuuta 2013
19. kesäkuuta 2013
16. kesäkuuta 2013
Hitaan kiiruhtamisen vaikeus
En ole pyöräillyt kahteen vuoteen.
Viime töikseen ennen sairastumistaan isä huolsi pyöräni ja silloin ajoin syysviileillä keleillä muutaman kerran. Pyöräni on isän tekemä, koottu osista, jotka olen saanut itse valita. Maalattu väreillä, jotka olen itse tarkoin valinnut. Siksi se edustaa mulle isää. Pyörät olivat yksi isän harrastuksista.
Kahteen vuoteen en ole em. syistä pyörääni koskenut. Tänä keväänä kuitenkin päätin jälleen palata kovasti pitämäni liikuntamuodon pariin. Kaihoten olin työmatkoillani katsellut pyöräileviä ihmisiä ja koin että nyt halu polkea on pyörän aiheuttamia surun tunteita suurempi, aiemmin ei niin ollut. Kahden vuoden seisonnan jälkeen pyörä kävi ensimmäistä kertaa elämässään maksullisessa huollossa, vieraissa käsissä, sai uuden etupyörän ja pidemmän taka-aisan.
Sitten hitaan etenemisen vaikeuteen. Liikunalliset vahvuuteni ovat rauhallisissa pitkäkestoisissa suorituksissa, sprintteriksi musta ei ole. Heikkouteni taas on vauhdinhurma. Pyörällä (niin kuin autollakin) pitää mennä lujaa. Polkea täysillä koko ajan. Tästä luonnollisesti seuraa se, että olen puhki ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut.
Pari vuotta sitten hankin sykemittarin, jotta se muistuttaisi mua kun vauhtia on liikaa. Laitoin hälytysäänet ns. rasvanpolttoalueen ala- ja ylärajoille. Muutaman kilometrin jaksoin kuunnella laitetta, kun se hälytti sykkeen nousemisesta liian korkeaksi. Sitten vaimensin hälyn ja annoin mennä. Ei siis mitään apua.
Nyt olen jälleen saman ongelman äärellä. Sykemittarin patterit tarttis vaihtaa, mutta toisaalta eipä siitä aiemminkaan apua ollut. Tällä kertaa täytyy vain päättää ajaa rauhallisemmin. Tietoisesti olen pakottautunut katselemaan sivuille ja ihailemaan maisemaa, laskettelemaan vapaalla tasamaallakin eikä vain alamäissä ja olen todennut, että onneksi mulla on vain kolme vaihdetta. Hieman olen haaveillut seitsenvaihteisesta kapasta, mutta juuri tänään totesin, että se tekisi vain hallaa hitaustoiveilleni. Nyt herään hidastamaan siinä vaiheessa, kun alan kaipaamaan kolmosta isompaa vaihdetta. Tavoitteena on siis pyöräillä kuten kukkahattuiset tädit hameissaan kesäisellä hiekkamaantiellä.
Viime töikseen ennen sairastumistaan isä huolsi pyöräni ja silloin ajoin syysviileillä keleillä muutaman kerran. Pyöräni on isän tekemä, koottu osista, jotka olen saanut itse valita. Maalattu väreillä, jotka olen itse tarkoin valinnut. Siksi se edustaa mulle isää. Pyörät olivat yksi isän harrastuksista.
Kahteen vuoteen en ole em. syistä pyörääni koskenut. Tänä keväänä kuitenkin päätin jälleen palata kovasti pitämäni liikuntamuodon pariin. Kaihoten olin työmatkoillani katsellut pyöräileviä ihmisiä ja koin että nyt halu polkea on pyörän aiheuttamia surun tunteita suurempi, aiemmin ei niin ollut. Kahden vuoden seisonnan jälkeen pyörä kävi ensimmäistä kertaa elämässään maksullisessa huollossa, vieraissa käsissä, sai uuden etupyörän ja pidemmän taka-aisan.
Sitten hitaan etenemisen vaikeuteen. Liikunalliset vahvuuteni ovat rauhallisissa pitkäkestoisissa suorituksissa, sprintteriksi musta ei ole. Heikkouteni taas on vauhdinhurma. Pyörällä (niin kuin autollakin) pitää mennä lujaa. Polkea täysillä koko ajan. Tästä luonnollisesti seuraa se, että olen puhki ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut.
Pari vuotta sitten hankin sykemittarin, jotta se muistuttaisi mua kun vauhtia on liikaa. Laitoin hälytysäänet ns. rasvanpolttoalueen ala- ja ylärajoille. Muutaman kilometrin jaksoin kuunnella laitetta, kun se hälytti sykkeen nousemisesta liian korkeaksi. Sitten vaimensin hälyn ja annoin mennä. Ei siis mitään apua.
Nyt olen jälleen saman ongelman äärellä. Sykemittarin patterit tarttis vaihtaa, mutta toisaalta eipä siitä aiemminkaan apua ollut. Tällä kertaa täytyy vain päättää ajaa rauhallisemmin. Tietoisesti olen pakottautunut katselemaan sivuille ja ihailemaan maisemaa, laskettelemaan vapaalla tasamaallakin eikä vain alamäissä ja olen todennut, että onneksi mulla on vain kolme vaihdetta. Hieman olen haaveillut seitsenvaihteisesta kapasta, mutta juuri tänään totesin, että se tekisi vain hallaa hitaustoiveilleni. Nyt herään hidastamaan siinä vaiheessa, kun alan kaipaamaan kolmosta isompaa vaihdetta. Tavoitteena on siis pyöräillä kuten kukkahattuiset tädit hameissaan kesäisellä hiekkamaantiellä.
EI NÄIN!!
VAAN NÄIN! :)
14. kesäkuuta 2013
Kesäloma alkaa Suvivirrellä
Tänä aamuna (kuten tavallista) sisäinen kello herätti 10 min ennen kellon soittoa. Tänä aamuna (kuten tavallista) yksi ensimmäisistä toiminnoistani on laittaa tv päälle. Kanavaksi oli jäänyt Yle Teema. Siellä oli juuri alkamassa Hartaita säveliä -ohjelma. Ensimmäiseksi soi Suvivirsi kanteleella soitettuna. Tulin hyvälle tuulelle, että minua muistutettiin miltä tuntui lapsuudessa koulun kevätjuhlien aikaan, kun Suvivirttä laulettiin. Suvivirsi ja sen tuoma tunnelma on juuri oikea tapa aloittaa viimeinen työpäivä ennen kesälomaa.
10. kesäkuuta 2013
Melkein sukkana
Kävin hakeen digiboxin. Sen jälkeen oli pari muuta bisnestä hoidettavana. Viimein kotiuduttani aloitin asentamisen. Kesken puuhan silmäni osui paketin kylkeen, jossa luki "antenniverkkoon". Ei perskuta! Sen piti olla kaapeli. Tarkistin kuitin ja siinäkin luki kaapeli, mutta käteeni olin saanut antenniversioisen lootan. Eikun taas tien päälle ja vaihtamaan. Vaihto oli onneksi nopea ja palasin kotiin oikeanlaisen boxin kanssa. Asentaminen oli supernopeaa ja helppoa.
Nyt voi tv-addikti taas rauhoittua, kun saa äänitellä kaikki maailmantärkeät ohjelmat.
...ja päätin olla ajattelematta kaikkia niitä ohjelmia, jotka jäivät ikuisesti jumiin tuolle vanhalle boxille ja siten jäävät näkemättä.
Nyt voi tv-addikti taas rauhoittua, kun saa äänitellä kaikki maailmantärkeät ohjelmat.
...ja päätin olla ajattelematta kaikkia niitä ohjelmia, jotka jäivät ikuisesti jumiin tuolle vanhalle boxille ja siten jäävät näkemättä.
Kahden palkan talous
Digiboximme kuoli tänä aamuna. Oli oireillut jo pitkään joten odotettavissa oli.
Tässä hetkessä olen niin kiitollinen, että elän kahden palkansaajan taloudessa. Yksin asuessani olisin tässä tilanteessa ahdistunut siitä miten viimeiset rahat menevät uuden boxin hankintaan (kun tv-addikti ei voi olla ilman). Nyt vain totesin, että haenpa uuden kun Gigantti aukeaa.
Tässä hetkessä olen niin kiitollinen, että elän kahden palkansaajan taloudessa. Yksin asuessani olisin tässä tilanteessa ahdistunut siitä miten viimeiset rahat menevät uuden boxin hankintaan (kun tv-addikti ei voi olla ilman). Nyt vain totesin, että haenpa uuden kun Gigantti aukeaa.
29. toukokuuta 2013
Mun työpaikalla...
...näytti tänään tältä.
Meidän piskuinen raparperimaa. Ei ole kovin montaa(kymmentä) neliöö.
26. toukokuuta 2013
Hyvä Jussi!
Jussi on mun serkku ja hivenen täytyy tuntea ylpeyttä serkkupojasta.
Viro sai ensimmäisen suomalaisen kaupunginvaltuutetun
Tarton yliopiston lehtori Juha-Matti Aronen nousi Tarton kaupunginvaltuuston varajäsenestä varsinaiseksi valtuutetuksi ja haluaa jatkaa työssä myös syksyn vaalien jälkeen. Hän sanoo, ettei osaa ajatella elämää ilman Tarttoa
Lue koko juttu YLEn sivuilta
22. toukokuuta 2013
Sotilas
"Kyllähän me siitä lähetään liikkeelle että nää on mun maita ja tänne on minkään luontokappaleen ihan turha tulla riehuun!"
- Myrkyttäjä, Kummeli linkki ks videoon
Ilkeä, sitkeä, nopea ampiainen oli saanut golfpallon kokoisen pesänalun aikaiseksi meidän parvekkeen yläreunaan. Kun huomasin tuon invaasioyrityksen, taruin luottoaseeseeni Bygoniin ja sen vahvistukseksi valitsin mopin varren.
Urheana, pelkäämättömänä kävin taistoon. Lyhyt sarjatuli bygonia. Mitään ei tapahtunut. Mopin varrella miekkailin pesää niin, että vihollinen livisti punkkeristaan. Salama toisella aseella annoin pitkän sarjatulen. Vihollinen pakeni. Pistimelläni tuhosin omalle alueelleni rakennetun linnoituksen. Jäin odottamaan sillä aavistin vihulaisen palaavan. Olin päättänyt sotia tämä sodan loppuun ja varmistaa, että alueellamme ei majaile vieraita joukkoja. Tukevasti seisoin omalla maallani miekka toisessa ja sarjatuliase toisessa kädessäni. Tuuli leyhytteli hiuksiani, kun tyynenä mutta valppaana odotin vihollisen paluuta. Ja niinhän tuo yritti paluuta, seitsemän kertaa. Joka kerran annoin sarjatulen raikua niin kauan kuin vihollinen oli sen ulottuvissa. Virheellisen siirron myötä vihollinen jäi satimeen taistelulinjojen (parvekelasien) väärälle (sisä)puolelle, jolloin armotta laskin sarjatulta niskaan niin että lasit värjäytyivät harmaaksi. Se oli lopullinen isku. Vihollinen lähti vaappuen eikä enää palannut. Tämä maa oli jälleen meidän ja vain meidän.
- Myrkyttäjä, Kummeli linkki ks videoon
Ilkeä, sitkeä, nopea ampiainen oli saanut golfpallon kokoisen pesänalun aikaiseksi meidän parvekkeen yläreunaan. Kun huomasin tuon invaasioyrityksen, taruin luottoaseeseeni Bygoniin ja sen vahvistukseksi valitsin mopin varren.
Urheana, pelkäämättömänä kävin taistoon. Lyhyt sarjatuli bygonia. Mitään ei tapahtunut. Mopin varrella miekkailin pesää niin, että vihollinen livisti punkkeristaan. Salama toisella aseella annoin pitkän sarjatulen. Vihollinen pakeni. Pistimelläni tuhosin omalle alueelleni rakennetun linnoituksen. Jäin odottamaan sillä aavistin vihulaisen palaavan. Olin päättänyt sotia tämä sodan loppuun ja varmistaa, että alueellamme ei majaile vieraita joukkoja. Tukevasti seisoin omalla maallani miekka toisessa ja sarjatuliase toisessa kädessäni. Tuuli leyhytteli hiuksiani, kun tyynenä mutta valppaana odotin vihollisen paluuta. Ja niinhän tuo yritti paluuta, seitsemän kertaa. Joka kerran annoin sarjatulen raikua niin kauan kuin vihollinen oli sen ulottuvissa. Virheellisen siirron myötä vihollinen jäi satimeen taistelulinjojen (parvekelasien) väärälle (sisä)puolelle, jolloin armotta laskin sarjatulta niskaan niin että lasit värjäytyivät harmaaksi. Se oli lopullinen isku. Vihollinen lähti vaappuen eikä enää palannut. Tämä maa oli jälleen meidän ja vain meidän.
21. toukokuuta 2013
Kerratut valkovuokot
Kerrattujen valkovuokkojen aika on näin vähän jälkeen luonnonvalkovuokkojen.
Ne ovat niin ihanan puhtaan valkoisia.
Ne ovat niin ihanan puhtaan valkoisia.
6. toukokuuta 2013
Löytö
Vaatekaapin inventaario kannattaa, vaikka et paljoa vaatteita omistaisikaan. Mulla ei tosiaan ole kovin laajaa vaatevalikoimaa, koska isokokoisena vaatteiden ostaminen on niin tylsää, että niitä ei ole kiertynyt. Tulee hankittua vain tarpeeseen.
Mutta silti olin onnistunut täysin unohtamaan yhdet mustat housut. En mitenkäänpäin muista mistä moiset olen hankkinut ja koska. En muista pitäneeni noita housuja jalassani lainkaan. Sopivat ne kuitenkin olivat, puntitkin lyhennetty, mutta mitään muistikuvaa niistä ei ollut. Tämä on ensimmäinen kerta kun näin käy, etten muista omistavani jotain vaatetta. Hassua.
Mutta silti olin onnistunut täysin unohtamaan yhdet mustat housut. En mitenkäänpäin muista mistä moiset olen hankkinut ja koska. En muista pitäneeni noita housuja jalassani lainkaan. Sopivat ne kuitenkin olivat, puntitkin lyhennetty, mutta mitään muistikuvaa niistä ei ollut. Tämä on ensimmäinen kerta kun näin käy, etten muista omistavani jotain vaatetta. Hassua.
4. toukokuuta 2013
Vähänks mä oon...
Tänne on hyvä tulla lesoileen itsekseen, kun on tehnyt omasta mielestään jotain suurta.
Mun koneenkäyttötaidot on melko hyvät, jopa siinä määrin, että olen firmamme epävirallinen atk-vastaava. Tulen hyvin toimeen työkalun nimeltä tietokone kanssa.
Mutta sitten kun siirrymme tietokoneen sielunelämään, ohjelmien luihin ja ytimiin, tipun tietomittarilla melkoisen alas. En nyt ihan pohjalle, mutta niin ettei kovin paljoa sovi henkseleitään paukutella. Sen verran on kuitenkin matkalla tarttunut korvien väliin (suurin kiitos isoveljeni (tietotekniikan dipl.inssi), joka on noin viissataa kertaa korjannut mun konetta ja siinä samalla jaksanut selittää mitä tekee ja miksi) että jotain alkeisjuttuja pystyn tekeen.
Tänään poistin haittaohjelman, joka oli kaapannut ja jumittanut koneeni. Ohjelma kaappasi koneen heti käynnistyksen yhteydessä ja jumitutti sen niin ettei sillä tehnyt mitään. Netin ohjeiden ja vikasietotilan avulla sain poistettua tuon haittaohjelman käynnistettävien ohjelmien listasta. Netin ohjeiden avulla en päässyt suoraan käsiksi tarvitaviin kansioihin, mutta ymmärsin ohjeista mitä ja missä pitäisi tehdä. Onnekseni hoksasin, että haluttuun kansioon pääsee käsiksi toistakin reittiä ja niinpä yritykseni viimein onnistui 1½ tunnin yrittämisen jälkeen. Täytyi vähän tuulettaa, kun kone käynnistyi moitteetta.
Mun koneenkäyttötaidot on melko hyvät, jopa siinä määrin, että olen firmamme epävirallinen atk-vastaava. Tulen hyvin toimeen työkalun nimeltä tietokone kanssa.
Mutta sitten kun siirrymme tietokoneen sielunelämään, ohjelmien luihin ja ytimiin, tipun tietomittarilla melkoisen alas. En nyt ihan pohjalle, mutta niin ettei kovin paljoa sovi henkseleitään paukutella. Sen verran on kuitenkin matkalla tarttunut korvien väliin (suurin kiitos isoveljeni (tietotekniikan dipl.inssi), joka on noin viissataa kertaa korjannut mun konetta ja siinä samalla jaksanut selittää mitä tekee ja miksi) että jotain alkeisjuttuja pystyn tekeen.
Tänään poistin haittaohjelman, joka oli kaapannut ja jumittanut koneeni. Ohjelma kaappasi koneen heti käynnistyksen yhteydessä ja jumitutti sen niin ettei sillä tehnyt mitään. Netin ohjeiden ja vikasietotilan avulla sain poistettua tuon haittaohjelman käynnistettävien ohjelmien listasta. Netin ohjeiden avulla en päässyt suoraan käsiksi tarvitaviin kansioihin, mutta ymmärsin ohjeista mitä ja missä pitäisi tehdä. Onnekseni hoksasin, että haluttuun kansioon pääsee käsiksi toistakin reittiä ja niinpä yritykseni viimein onnistui 1½ tunnin yrittämisen jälkeen. Täytyi vähän tuulettaa, kun kone käynnistyi moitteetta.
1. toukokuuta 2013
Vappu
Vappuperinne. Voiko sitä sanoa perinteeksi jos se tapahtuu vasta toista kertaa?
Kuiteskin, kävimme isän haudalla, minä, Mies ja äiti. Sen jälkeen menimme syömään.
Vein punaisia ruusuja ja kynttilän. Tallella olivat vielä veljen muksujen viemät virpomisvitsat.
Hautakiven tuikkuluukkusta löytyi tällainen metallinen lintu. Miten ihmeessä se sinne oli eksynyt??
Tiedättehän ne kuvat, jotka syystä tai toisesta ovat onnistuneet tallentamaan kohteestaan jotain hänelle ominaista. Kuva itsessään ei välttämättä ole kummoinenkaan, mutta jokin siinä on vain osunut kohdalleen. Tämä on minulle sellainen kuva isästä. Utelias luonne, joka usein oli kumartuneena keittiön pöydän päälle tutkiakseen jotain. Tässä työn alla uusi kännykkä.
Kuiteskin, kävimme isän haudalla, minä, Mies ja äiti. Sen jälkeen menimme syömään.
Tiedättehän ne kuvat, jotka syystä tai toisesta ovat onnistuneet tallentamaan kohteestaan jotain hänelle ominaista. Kuva itsessään ei välttämättä ole kummoinenkaan, mutta jokin siinä on vain osunut kohdalleen. Tämä on minulle sellainen kuva isästä. Utelias luonne, joka usein oli kumartuneena keittiön pöydän päälle tutkiakseen jotain. Tässä työn alla uusi kännykkä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)