26. kesäkuuta 2013

Lokkivahti, ei sellainen kun Helsingin Kauppatorilla

Kaikki nuoret ovat vähän villejä ja vaativat vahtimista. Nämä kaksi lokkia vahtivat omia jälkeläisiään öin ja päivin. Välillä vahtiminen on niin äänekästä, että tätä ihmistä vähän kyllästyttää.

1. ja 2. ovat vahdissa ja 3. on vahdittavat. 
Kuvat suurenevat klikkaamalla.


Päiväunien aikaan penskat nukkuivat tuossa oikealla näkyvän punaisen pikkupakun katveessa ja silloin niitä oli kolme. Nyt kun katselin näitä kuviani tuossa ruudulla niin muksuja näytti olevan vain kaksi.




Vähän ovat karun oloiset nämä yöpymispaikat, mutta eipä ne järvien ja merien kallioluodot sen pehmeämpiä ole, kuin tuo asvalttikaan.



EDIT: seuraava ilta/yö
Kyllä muksuja se kolme on. Ovat taas löytäneet paikkansa valkoisten maaliviivojen lomasta. Vanhemmat ovat hieman hellittäneet otettaan. Muksut ovat pitkiä aikoja keskenään ja vanhemmat tyytyvät satunnaisilla ylilennoilla tarkastamaan tilanteen. Minutkin tarkastettiin parilla ohilennolla, mutta ei koettu uhaksi sillä valehyökkäyksiä ei tällä kertaa tullut. (Vielä viimeviikolla niitä tuli. En tiedä missä muksut silloin olivat. Ehkä talomme katolla pesässä ja minä ylimmän kerroksen parvekkeella olin luonnolliestikin suuri uhka.)


22. kesäkuuta 2013

Hyvää juh... joulua!

Mitä tehdään juhannuspäivänä?
No askarrellaan joulukortteja tietty!!

*check*

19. kesäkuuta 2013

16. kesäkuuta 2013

Hitaan kiiruhtamisen vaikeus

En ole pyöräillyt kahteen vuoteen. 
Viime töikseen ennen sairastumistaan isä huolsi pyöräni ja silloin ajoin syysviileillä keleillä muutaman kerran. Pyöräni on isän tekemä, koottu osista, jotka olen saanut itse valita. Maalattu väreillä, jotka olen itse tarkoin valinnut. Siksi se edustaa mulle isää. Pyörät olivat yksi isän harrastuksista.

Kahteen vuoteen en ole em. syistä pyörääni koskenut. Tänä keväänä kuitenkin päätin jälleen palata kovasti pitämäni liikuntamuodon pariin. Kaihoten olin työmatkoillani katsellut pyöräileviä ihmisiä ja koin että nyt halu polkea on pyörän aiheuttamia surun tunteita suurempi, aiemmin ei niin ollut. Kahden vuoden seisonnan jälkeen pyörä kävi ensimmäistä kertaa elämässään maksullisessa huollossa, vieraissa käsissä, sai uuden etupyörän ja pidemmän taka-aisan.

Sitten hitaan etenemisen vaikeuteen. Liikunalliset vahvuuteni ovat rauhallisissa pitkäkestoisissa suorituksissa, sprintteriksi musta ei ole. Heikkouteni taas on vauhdinhurma. Pyörällä (niin kuin autollakin) pitää mennä lujaa. Polkea täysillä koko ajan. Tästä luonnollisesti seuraa se, että olen puhki ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut. 

Pari vuotta sitten hankin sykemittarin, jotta se muistuttaisi mua kun vauhtia on liikaa. Laitoin hälytysäänet ns. rasvanpolttoalueen ala- ja ylärajoille. Muutaman kilometrin jaksoin kuunnella laitetta, kun se hälytti sykkeen nousemisesta liian korkeaksi. Sitten vaimensin hälyn ja annoin mennä. Ei siis mitään apua. 

Nyt olen jälleen saman ongelman äärellä. Sykemittarin patterit tarttis vaihtaa, mutta toisaalta eipä siitä aiemminkaan apua ollut. Tällä kertaa täytyy vain päättää ajaa rauhallisemmin. Tietoisesti olen pakottautunut katselemaan sivuille ja ihailemaan maisemaa, laskettelemaan vapaalla tasamaallakin eikä vain alamäissä ja olen todennut, että onneksi mulla on vain kolme vaihdetta. Hieman olen haaveillut seitsenvaihteisesta kapasta, mutta juuri tänään totesin, että se tekisi vain hallaa hitaustoiveilleni. Nyt herään hidastamaan siinä vaiheessa, kun alan kaipaamaan kolmosta isompaa vaihdetta. Tavoitteena on siis pyöräillä kuten kukkahattuiset tädit hameissaan kesäisellä hiekkamaantiellä.



EI NÄIN!!





VAAN NÄIN! :)





14. kesäkuuta 2013

Kesäloma alkaa Suvivirrellä

Tänä aamuna (kuten tavallista) sisäinen kello herätti 10 min ennen kellon soittoa. Tänä aamuna (kuten tavallista) yksi ensimmäisistä toiminnoistani on laittaa tv päälle. Kanavaksi oli jäänyt Yle Teema. Siellä oli juuri alkamassa Hartaita säveliä -ohjelma. Ensimmäiseksi soi Suvivirsi kanteleella soitettuna. Tulin hyvälle tuulelle, että minua muistutettiin miltä tuntui lapsuudessa koulun kevätjuhlien aikaan, kun Suvivirttä laulettiin. Suvivirsi ja sen tuoma tunnelma on juuri oikea tapa aloittaa viimeinen työpäivä ennen kesälomaa.

10. kesäkuuta 2013

Melkein sukkana

Kävin hakeen digiboxin. Sen jälkeen oli pari muuta bisnestä hoidettavana. Viimein kotiuduttani aloitin asentamisen. Kesken puuhan silmäni osui paketin kylkeen, jossa luki "antenniverkkoon". Ei perskuta! Sen piti olla kaapeli. Tarkistin kuitin ja siinäkin luki kaapeli, mutta käteeni olin saanut antenniversioisen lootan. Eikun taas tien päälle ja vaihtamaan. Vaihto oli onneksi nopea ja palasin kotiin oikeanlaisen boxin kanssa. Asentaminen oli supernopeaa ja helppoa. 

Nyt voi tv-addikti taas rauhoittua, kun saa äänitellä kaikki maailmantärkeät ohjelmat.
...ja päätin olla ajattelematta kaikkia niitä ohjelmia, jotka jäivät ikuisesti jumiin tuolle vanhalle boxille ja siten jäävät näkemättä.

Kahden palkan talous

Digiboximme kuoli tänä aamuna. Oli oireillut jo pitkään joten odotettavissa oli.

Tässä hetkessä olen niin kiitollinen, että elän kahden palkansaajan taloudessa. Yksin asuessani olisin tässä tilanteessa ahdistunut siitä miten viimeiset rahat menevät uuden boxin hankintaan (kun tv-addikti ei voi olla ilman). Nyt vain totesin, että haenpa uuden kun Gigantti aukeaa.