Viime töikseen ennen sairastumistaan isä huolsi pyöräni ja silloin ajoin syysviileillä keleillä muutaman kerran. Pyöräni on isän tekemä, koottu osista, jotka olen saanut itse valita. Maalattu väreillä, jotka olen itse tarkoin valinnut. Siksi se edustaa mulle isää. Pyörät olivat yksi isän harrastuksista.
Kahteen vuoteen en ole em. syistä pyörääni koskenut. Tänä keväänä kuitenkin päätin jälleen palata kovasti pitämäni liikuntamuodon pariin. Kaihoten olin työmatkoillani katsellut pyöräileviä ihmisiä ja koin että nyt halu polkea on pyörän aiheuttamia surun tunteita suurempi, aiemmin ei niin ollut. Kahden vuoden seisonnan jälkeen pyörä kävi ensimmäistä kertaa elämässään maksullisessa huollossa, vieraissa käsissä, sai uuden etupyörän ja pidemmän taka-aisan.
Sitten hitaan etenemisen vaikeuteen. Liikunalliset vahvuuteni ovat rauhallisissa pitkäkestoisissa suorituksissa, sprintteriksi musta ei ole. Heikkouteni taas on vauhdinhurma. Pyörällä (niin kuin autollakin) pitää mennä lujaa. Polkea täysillä koko ajan. Tästä luonnollisesti seuraa se, että olen puhki ennen kuin olen kunnolla edes aloittanut.
Pari vuotta sitten hankin sykemittarin, jotta se muistuttaisi mua kun vauhtia on liikaa. Laitoin hälytysäänet ns. rasvanpolttoalueen ala- ja ylärajoille. Muutaman kilometrin jaksoin kuunnella laitetta, kun se hälytti sykkeen nousemisesta liian korkeaksi. Sitten vaimensin hälyn ja annoin mennä. Ei siis mitään apua.
Nyt olen jälleen saman ongelman äärellä. Sykemittarin patterit tarttis vaihtaa, mutta toisaalta eipä siitä aiemminkaan apua ollut. Tällä kertaa täytyy vain päättää ajaa rauhallisemmin. Tietoisesti olen pakottautunut katselemaan sivuille ja ihailemaan maisemaa, laskettelemaan vapaalla tasamaallakin eikä vain alamäissä ja olen todennut, että onneksi mulla on vain kolme vaihdetta. Hieman olen haaveillut seitsenvaihteisesta kapasta, mutta juuri tänään totesin, että se tekisi vain hallaa hitaustoiveilleni. Nyt herään hidastamaan siinä vaiheessa, kun alan kaipaamaan kolmosta isompaa vaihdetta. Tavoitteena on siis pyöräillä kuten kukkahattuiset tädit hameissaan kesäisellä hiekkamaantiellä.
EI NÄIN!!
VAAN NÄIN! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun ajattelet ääneen! :)