28. elokuuta 2014

Vihellän vaan

VIHELLÄN VAAN
Trad., san. J. Alfred Tanner

Elämämme yksi puol
On siihen kyllyys, tuska, huol
Jos näille annan aatoksein oon aina toivoton
Mut maailmassa tulee nääs
Huumorin olla etupääs
Se ruikutusten runsahitten parhain lääke on


Jos harmin, huolen sattumukset on mun edessäin
Niin huumori vaatii näin
Ota vastaan ne viheltäin

...
...



20. elokuuta 2014

Multitasking, osa 2

Reilu vuosi on kulunut 1. osasta.

Tänään moottoriliikennetien varteen oli pysähtynyt mies, jolle oli tullut pakottava tarve heittää kepillinen. Yksi käsi piteli vuotavaa poistoletkua, toisella kädellä hän selasi kännykkää ja suussa oli tupakka, jota hän tuprutteli ilman käsiä.

...just...

18. elokuuta 2014

Taas se todistettiin

Maailman kirjoihin on näemmä kirjoitettu, että mua muistutetaan kerta vuoteen lapsenkasvoisuudestani. Edellisen kerran niin kävi kesäkuussa 2013 ja tämän vuoden muistutus oli ohjelmoitu tälle päivälle. 

Koulussa olen alusta pitäen kertonut luokkakavereille oikean ikäni (vaikka mua muuhun yllytettiin). Kaikki opettajat eivät kuitenkaan ole olleet läsnä näissä esittelyissä ja tänään kun kohtasimme uuden opettajan luuli hän mun olevan vähän päälle parikymppinen. Hän kävi tunnilla juttelemassa jokaiselle erikseen ja mun kohdalla hän aloitti: "Sä et varmaan oo tullu ihan suoraan yläkoulusta." Juu, en ole :) Opettaja hämmästyi, kun kerroin tällä viikolla täyttäväni 37v ja sanoi epäilleensä mun olleen vähän päälle parikymppinen.

Onneksi olen jo sen ikäinen, että nuoremmaksi luuleminen vain imartelee. Alta 30v se lähinnä ärstytti, kun ei ollut ikäisensä näköinen.

8. elokuuta 2014

Uusi minä


Vieläkään ei mieli ole kokonaan päästänyt irti työstressistä. Enkä ole vieläkään kokonaan tajunnut, etten enää palaa töihin. Keikkaa tuun tekeen, mutta sellaista kokonaisvaltaista vastuuta tuon firman asiakkaista mulla ei enää ole.

Olen myös pohdiskellut sitä millainen 'minä' minusta kuoriutuu koulun myötä. Työminä, työrooli kun ei ole tarpeellinen koulumaailmassa. Työni luonteen vuoksi työminääni kuuluu tiettyjen henkisten suojamuurien pystyttäminen. Niitä en enää samassa määrin tarvitse. 

Mielenkiinnolla odotan millainen minusta tulee, kun ympäristö ei enää vaadi samaa henkistä sietokykykä, kuin viimeiset kymmenen vuotta. Millainen olen, millaiseksi opiskelijaminäni muotoutuu? Tietoisesti olen itseäni muistutellut, etten lipsuisi vanhaan työminään, vaan antaisin itselleni mahdollisuuden uuteen. 

1. elokuuta 2014

Mä luovutan

On se kuulkaas niin, etten mä tuu ikinä löytään kampaajaa, joka EI avautuis mulle elämänsä kipukohdista.


Tänään aloitin jälleen uuden kampaajan kanssa (viides kolmen vuoden sisään) ja niinhän siinä kävi kuin niiiiiin monta kertaa ennenkin. Alta tunnin oltiin hänen tämän hetken kipeimmän ongelman äärellä. Mä huokaisin sisäisesti ja luovutin. Mä en pääse tätä "avaudu mulle" -ominaisuuttani pakoon niin millään. 

Tämä kampaaja sentään huomasi tilanteen. Olin kertonut, että työkseni autan ihmisiä heidän ongelmissaan ja niinpä hän tarinansa päätettyään totesi, että taisi mennä sulla töiden puolelle. (Juu, meni.) Naurahdin vain, että tämä on mulle niin tuttua ettet arvaakaan.

Joten on vain tyydyttävä tilanteeseen. Harmillista siinä on se, että tämän terapian maksan minä, eikä hän.