19. maaliskuuta 2013

Särkänniemeen Särkänniemeen!


Me lapset, siis me kaksi aikuista, päätettiin 18.3 lähetä Särkkään vapaapäivää viettämään.
Suurin osa toiminnoista oli kiinni, delfinaariokin remontissa, ja auki oli vain Näsinneula, planetaario ja akvaario (mikä tarkoitti alennettua lippuhintaa). Mutta riittihän niissäkin ihmettelemistä.

 Myös talviaikaan saa rannekkeen :)



Aloitimme planetaariosta. 
Tässä siitä kuva ylhäältä päin. 
Näytöksenä oli Tähtien salattu elämä. 
Ihan planetaarion peruskamaa, ei mitään uutta ihmeellistä.
 




Avaruuden jälkeen menimme akvaarioon.
(Joo, eikä tartte odottaa, että muistaisin kaikkien kuvattujen ötököiden nimiä. 
En jaksanut nähdä sitä vaivaa, että painaisin ne kaikki mieleeni.)

 Heti ensimmäisenä meitä tervehti tällainen lisko.
  


Seuraavassa tankissa oli piraijoita.
 



Nämä olivat aika isoja kavereita. Tämä ensimmäinen ui non-stoppina ympyrää.
 Tämä toinen pysytteli sivussa.
Kuvassa kaksi viiksekästä otusta.


Näillä kavereilla on aina maanantaiaamu.

Joku koukkunokka. Ihan estottomasti naureskelimme Luojan luomille omituisuuksille. 
Mutta varmaan kalat naureskeli myös meille.


Tää kaveri (riikinkukkorausku) uskalsi vain pikaisesti vilkaista meitä ruudun alareunasta.


Näillä sädehti hopeaa kyljissä.


Nämä ristin minidelfiinikaloiksi. Oikeasti ne oli nimeltään norsukaloja.


 Kostea akvaarioympäristö on ihanteellinen orkideojen kasvatukseen.
 
 





 Tällä kaverilla oli jalat, joilla se myös käveli.



Meriosaston kuvista tuli sinisiä.
 





Entisessä hyljealtaassa asui nyt mm. sampi, joka oli otettu kiinni vuonna 1972. 
Ovat aika pitkäikäisiä kaloja.


 Sampi kurkkasi ensin varovasti alalaidasta.
 Aloitti uuden lähestymisen.
  
Ja tuli tervehtimään ihan läheltä.
 M O I  ! !
 





Ja sitten Näsinneulaan!

Ensi kesäksi Särkkään aukeaa Koiramäki-alue. Se täytyy varmaan käydä katsastamassa.



 Nettisivujen mukaan Näsinneulan pystytys vei vain 33 päivää.

Tampereen keskustaa

 Heh! Etsi kuvasta meidän kotitalo!!
 

 Siilinkari 
 

 Huvipuisto talviasussaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun ajattelet ääneen! :)