Yksi on poissa

Olen yli vuoden ajan seurannut Iidan Todella kipeetä -blogia.

Tänään omaiset kirjoittivat, että Iida on poissa. 

Iida menehtyi sairauskohtaukseen. Iida taisteli onnistuneesti miltei kymmenen vuoden ajan Hodgkinin lymfoomaa vastaan ja tämän vuoden tammikuussa saatu luuydinsiirto paransi vointia huomattavasti. Nyt kuitenkin sairauskohtaus oli liikaa jo muutenkin koetellulle elimistölle.

Tulee niin mieleen isäni. Hänelläkin syöpä oltiin saatu hallintaan, mutta sitten iskenyt ankara tulehdus oli liikaa. Isäni kohdalla koin vahvasti, että hänen aikansa vain oli täynnä ja vaikka ensimmäinen sairaus saatiin kuriin, tuli toinen joka vei, koska yksinkertaisesti oli aika lähteä. Jos toinenkin sairaus olisi saatu kuriin, olisi tullut kolmas ja neljäs, niin monta kuin lähtö olisi vaatinut ...koska oli isän aika lähetä. 

Nuoremman henkilön kohdalla tämä ajatusmalli on piirun verran vaikeampi niellä, mutta yhtä pitävä se on siinäkin. Ihmisten mielestä nuori elämä jää kesken, mutta Isossa Suunnitelmassa ei ole mitään keskeneräistä, ei edes nuorena kuolleiden kohdalla. Tätä yritän sulatella.



Ja hyvät ihmiset.

Luovuttakaa verta!

Ja liittykää luuytimenluovuttajarekisteriin!

Voitte pelastaa Iidan kaltaisten hengen. 

Luuytimen kantasolujen luovutus on lahja tuntemattomalta tuntemattomalle.