2. kesäkuuta 2016

Että osaa olla hukassa

Eilen tuli täyteen tasan 12 vuotta siitä kun allekirjoitin työsopimuksen nykyiseen työpaikkaani. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut poissa omalta asemapaikaltani, osan aikaa koulun penkillä, osan aikaa toisella osastolla. Eilen palasin ja olin niiiin hukassa. Miten voikaan kahdessa vuodessa unohtaa ihan arkipäiväisiä asioita! Onneksi listaani on laitettu kolme perehdytyspäivää, niin ei tarvitse arvalla mennä ja säilyy turvallisuus.

Eiliseen kulminoitu monen vuoden toiveet. Toive opiskelusta ja ennen kaikkea toive työpaikan vaihdosta. Ensimmäinen toteutui, toinen ei vielä. Lähtiessäni opiskelemaan tiedostin, että saatan joutua palaamaan vanhaan paikkaani, vaikka en sitä toivonutkaan. Paluu aiheutti suurta pettymystä ja ahdistusta, joka purkautui itkuna työpäivän jälkeen. 

Tilanteeseen liittyy vielä suuria ristiriitaisuuksia. Työpaikalla on ihmisiä, joiden työtuntien määrään paluuni vaikutti vähentävästi. Heitä tämä luonnollisesti harmitti. Minä en haluaisi olla tuolla, toiset haluaisivat kovastikin olla tuolla. Olen elämäntilanteen vuoksi pakotettu pitämään vakituista täyspäiväistä työpaikkaa, joten olen siellä pakolla, vastentahtoisesti... samalla kun toiset harmissaan lähtevät sieltä minun vuokseni... *huoh*

Tämänkään aamun fiilikset eivät ole korkealla. ...ei työhön lähtö saisi tuntua tältä. Tämä ei voi jatkua pitkään. Joko mun on nopeasti sopeuduttava tilanteeseen tai löydettävä uusi työpaikka. Näillä fiiliksillä en pitkään voi jatkaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun ajattelet ääneen! :)