Jotain sen tapaista koin tässä toissapäivänä, kun tajusin, että olen reliikki. Olen tällä hetkellä firmamme toisiksi pitkäaikaisin työntekijä (9½ vuotta) osa-aika eläkettä hakevan emännän (13v.) jälkeen.
Joulun tienoilla muistutin nykyistä johtoa ikiaikaisesta (80-luvulta?, ainakin 23 vuoden takaa) perinteestä, jonka johto meinasi ohittaa olan kohautuksella. Onneksi tukenani oli pitkäaikainen sijainen sekä jo eläköitynyt, sijaisena toimiva emäntä, jotka tukivat minua asiassa. Olivat molemmat kovasti tuohtuneita, kun perinnettä ei aiottu kunnioittaa.
Viime viikolla sain selvittää nykyjohdolle mm. erään erikoisen sopimuksen syntyhistoriaa (olisi varmaan purettu ilman sitä tietoa), erään entisen työntekijän ja silloisen johdon välistä työnjakoa (vs. nykyinen työnjako) ja vertailla nykyistä työnohjausta aikaisempiin.
Tästä seurasi se, että koin eräänlaista ahdistusta siitä, että kaikki hiljainen tieto on saatava siirrettyä eteenpäin. Olen parin vuoden ajan tehnyt hiljaista lähtöä tuolta ja se liekki palaa edelleen, vaikka en juuri nyt aktiivisesti teekään mitään asian eteen.
Hätäännyin siitäkin, että toisille työntekijöille on välitettävä tietoa meidän duunareiden omista pikku salaisuuksista, joita ei johdon ole välttämätöntä tietää. Meillä on esimerkiksi olemassa kirjanpidon ulkopuolinen "Nalle Puh -rahasto", jota käytetään ihan tiettyjä tarkoituksia varten. Sen olemassaolosta ja sijainnista ei tällä hetkellä tiedä muut kuin minä ja nykyinen emäntä. Tuli kiire saada tieto siirtymään eteenpäin. Jouluperinteen kohdalla totesin surullisena, että se todennäköisesti kuolee mun lähdettyä sillä sitä tuskin on kukaan puolustamassa ja johdolle unohtaminen sopii oikein hyvin, koska silloin säästyy muutama kolikollinen rahaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun ajattelet ääneen! :)