Tietää syöneensä

Työkavereiden runsaan kehumisen perusteella ostin meillekin Oululaisen (eli Fazer-leipomot Oy:n) Jälkiuunipaloja.

Maku on ihanan mieto, kuten työkaverit lupas.

Mutta se mistä tuo otsikko sai alkunsa on leipien koostumus. Jälkiuunileivänhän kuuluu olla sitkeää, josta seuraa se, että sitä saa jyystää leuat puutuen. Jo neljännen puraisun jälkeen tuntee ohimolla kulkevissa lihaksissa, että syöty on. Olo on voipunut yhden palan, eli kahden puolikkaan jälkeen.

Tämän nautinnon eteen saa siis tehdä työtä.

Kuva: Oululainen.fi

Yksi on poissa

Olen yli vuoden ajan seurannut Iidan Todella kipeetä -blogia.

Tänään omaiset kirjoittivat, että Iida on poissa. 

Iida menehtyi sairauskohtaukseen. Iida taisteli onnistuneesti miltei kymmenen vuoden ajan Hodgkinin lymfoomaa vastaan ja tämän vuoden tammikuussa saatu luuydinsiirto paransi vointia huomattavasti. Nyt kuitenkin sairauskohtaus oli liikaa jo muutenkin koetellulle elimistölle.

Tulee niin mieleen isäni. Hänelläkin syöpä oltiin saatu hallintaan, mutta sitten iskenyt ankara tulehdus oli liikaa. Isäni kohdalla koin vahvasti, että hänen aikansa vain oli täynnä ja vaikka ensimmäinen sairaus saatiin kuriin, tuli toinen joka vei, koska yksinkertaisesti oli aika lähteä. Jos toinenkin sairaus olisi saatu kuriin, olisi tullut kolmas ja neljäs, niin monta kuin lähtö olisi vaatinut ...koska oli isän aika lähetä. 

Nuoremman henkilön kohdalla tämä ajatusmalli on piirun verran vaikeampi niellä, mutta yhtä pitävä se on siinäkin. Ihmisten mielestä nuori elämä jää kesken, mutta Isossa Suunnitelmassa ei ole mitään keskeneräistä, ei edes nuorena kuolleiden kohdalla. Tätä yritän sulatella.



Ja hyvät ihmiset.

Luovuttakaa verta!

Ja liittykää luuytimenluovuttajarekisteriin!

Voitte pelastaa Iidan kaltaisten hengen. 

Luuytimen kantasolujen luovutus on lahja tuntemattomalta tuntemattomalle.

Juuri näin!

Sillä on nimi!

Sillä on siis nimikin; trypofobia, trypophobia!
Aina oppii uutta. 

Kuten englanninkielinen wikikin kertoo, että kyseessä ei ole niinkään opittu pelko, vaan ihmisen biologinen taipumus.

Normaalin mitoissa

Kävin tänään sairaalassa tarkastuksessa. Sydänleikkauksesta on kulunut vuosi ja tähän kohtaan kuului sydänfilmi ja ultaäänitutkimus.

Tuloksena, iloisena sellaisena, on että laajentunut sydämeni on kuluneen vuoden aikana kutistunut, niin että se on nyt normaalimitoissa. Jee!! Tiesin että kutistumista oli odotettavissa, mutta luulin, ettei paluuta normaalimittoihin enää olisi. Mutta olipa kuitenkin! Jee! Samalla myös keuhkovaltimon verenpaineet ovat edelleen laskeneet, vaikka eivät ne koskaan ihan hälyttävissä lukemissa ole olleetkaan.

Jee! <3


Seuraava katsastus on neljän vuoden päästä. Kutsu tulee automaattisesti.
Ja tietty jos tulee erikoisia oireita, niin sitten oma-aloitteisesti lääkäriin.

A-haa

Koin helpottavan ahaa-elämyksen.

Olen helmikuusta lähtien etsinyt rauhalliseen tahtiin uutta työtä. Rauhalliseen tahtiin, koska mulla ei ole mihinkään kiire, eikä mulla ole hätää nykyisessä paikassa. Etsin rauhassa vaatimukseni täyttävää paikkaa. Olen hakenut ööö oisko jotain 6-8 paikkaa.

Olen pähkäillyt hakeako samanlaista työtä kuin nyt, jossa vastakkain taistelee kokemuksesta hyötyminen ja jaksaminen/leipääntyminen), vai jotain ihan muuta, jossa on vastakkain uuden opettelemisen vaiva ja uuden opettelemisen mielenkiintoisuus/virkistävyys.

Mutta viime viikolla sain kirkastavan kokemuksen.

Mulla oli hakemus menemässä paikkaan, joka aika pitkälle vastasi nykyistä työtäni. Samaan aikaan hakuun tuli paikka, joka oli jotain aivan muuta. Aloin toivomaan ettei mua kutsuttaisikaan haastatteluun. Halusin ehdottomasti uuteen nykyisestä täysin poikkeavaan työhön.

Siinä valaistuminen!
Mun ei näemmä kannata enää ajatella nykyistä vastaavaa työtä. On uusien tuulien aika. Koska sellainen muutos sitten tulee, niin sitä en tiedä. Olen työnantajien mielestä pahassa iässä. Yli kolmekymppinen, naimisissa ja lapseton... Mutta kahtellaan. Voinhan aina lähteä opiskelemaan, jos työpaikan vaihdos ei mielestäni tapahdu tarpeeksi nopeasti.

No just!!

Voi vitsi mikä läskippossu!

Manu

Moi!
Mä oon Manu. Mä tulin teille käymään mun emännän kanssa.

 

 Kun kämppä on tarkastettu voi rauhottua emännän viereen.

Mut kyllä tää vähän tylsää on kun akat vaan käkättää. Ei tapahdu mitään jännää.

 Ihan oikeeeeesti!!

 Unihan tässä tulee.

Mutta tuossa akkojen välissä tulee kuuma tän turkin kanssa. Lattialla viileässä on parempi.

Mä nukun myös tässä asennossa. Kotonakin tää on yks mun lemppari nukkuma-asennoista.

Joko mennään kotiin?

Siskonmakkarapyörykkä

Hienoa että näitä on nyt myös yksityistalouksien saatavilla. Suurtaloudethan on saanut näitä jo vuosia.

kuva Saarioisten sivuilta

Siskonmakkarakeitto on yksi niistä ruuista, jota inhosin kouluaikana, mutta nyttemmin oppinut tykkäämään. Töissä (n. 8 vuotta sitten) maistoin keittoa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja siitä lähtien on mielipiteeni sitä kohtaan neutraloitunut ja muuttunut jopa positiiviseksi. Jopa siinä määrin että nyt tuli tehtyä siskonmakkarakeittoa itsekin. Mutta vasta sen jälkeen, kun työkaveri oli näitä kokeillut ja vakuutti, että ne ovat niitä samoja kuin mitä suurtalouksilla on ollut mahdollisuus hankkia.

Ohjehan on hirmuisen yksinkertainen. Porkkanaa, sipulia, perunaa, siskonmakkarapyöryköitä, pippuria, suolaa, laakerinlehtiä. Kannattaa antaa kiehua hyvän aikaa jotta pyörykät hieman turpoavat ja antavat makua keitolle.

Oli synkkä ja myrskyinen päivä

Sataa. Sataa. Sataa.

Onko parempaa päivää viettää ns. yöpaitapäivää? Tähän mennessä suurin saavutukseni tälle päivälle on syöminen. Kokkauksesta huolehti Mies. No joo kyllä tänään täytyy mennä vielä suihkuun, mutta kyllä siinä sitten ohjelmaa onkin yöpaitapäivälle.

Jumalakin lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ihminenkin saa välillä olla ihan jouten.

Ysärikarkki

Vanha ihastukseni on palannut.Stratos.

Maultaanhan tämä ei ole paljon sen parempaa kuin saksalainen suklaakalenterisuklaa, mutta tuo koostumus on mun mieleen. Nuo ihanat ilmakuplat on niin mukavia kielellä.

Kerroin R-kioskin tätillekin, että olin kaivannut tätä patukkaa. Hänkin sanoi muistavansa sen 90-luvulta ja sanoi että joku toinenkin ysärikarkki on tehnyt paluun. Sanoipa sen nimenkin, mutta oli mulle ihan outo.

 

Tallinna (kolmas kerta tänä vuonna!)

Reissu oli hauska. Päätavoite oli käydä kieroajelulla niillä kaksikerrosbusseilla ja se tavoite täyttyi. Shoppailut jäi vähemmälle, koska vain kuukausi sitten olin Tallinnassa ja shoppasin my brains out. Nyt siihen ei enää ollut mitään tarvetta.

Mutta tuo mun matkaseura... hänellä on ongelmallinen suhde kameraan...

...kuten huomaatte. 

Onneksi tiistaiksi sattui viikon ainoa kaunis päivä, lämmin ja aurinkoinen.  

V-käyrä

Elämä pelissä testi. 

Sen tulokset niiltä osin, kun haluan ne julkaista.

Yllätyin vähän tuosta v-käyrästä. En tiennyt olevani helposti ärsyyntyvä.

Positiivisen rento elämänasenne on perintöä isältä. 

Yllätyin ettei huomattava ylipainoni vaikuta tuon enempää.

Työssäni olen liikkeellä (välillä hengästyen ja hioten) kahdeksan tuntia päivässä, joten tällä hetkellä en harrasta liikkumista vapaa-ajalla. Jos siirryn vähemmän kuormittavaan työhön on vapaa-ajan liikkumista lisättävä. 

Kävimme kerran työpäivän päätteeksi hissikeskustelun toimistotyötä tekevän naapurini kanssa. Hän koki huonoa omaatuntoa käyttäessään hissiä matkalla kuudenteen kerrokseen. Minä taas jalat väsyneenä en kärsinyt sellaisesta pätkääkään matkatessani seitsemänteen samaisella hissillä.

 

 :)    <3

Sit suihkuun. 
Ps. Note to self. Kun seuraavan kerran varaat itsellesi hotellia kannatta kiinnittää huomiota myös kylpyhuoneen varustukseen. Amme olis ollu kiva juttu. Nyt keskityin vain sijaintiin ja autopaikoitukseen.

Lahdessa ollaan

Mies jäi kotiin ja minä lähdin lomailemaan. 

Otin siis palkatonta lomaa reilun viikon ja osan siitä viikosta vietän täällä Lahdessa hotellissa löhöten, shoppaillen ja ravitolassa ruokaillen. Huomenna lähden ystäväni kanssa päiväseltään käymään Tallinnassa.

Ah, lomaa!!